Puikkonen

Niina

Numerot:
38 Seurakuntaneuvosto
9 Yhteinen kirkkovaltuusto
Ikä:
35
Koulutus ja ammatti:
YTM, järjestösihteeri
Perhe:
Aviomies ja lapsi
Luottamustehtävät:
Kansallinen lastenliitto, Hämeen piirijärjestön puheenjohtaja 2017-
Wellamon Kokoomusnaiset ry sihteeri 2016-
Eurooppalainen Tampere ry, hallituksen jäsen 2007–2012
Suomen YK-liiton hallitus, varajäsen 2010–2011
Tampereen yliopiston ylioppilaskunta, TAMY, toiminta-avustustyöryhmän puheenjohtaja 2010
Tampereen yliopiston ylioppilaskunta, TAMY, talousjaoston jäsen 2009–2011
Tampereen opiskelija asuntosäätiö, TOAS:n valtuuskunnan jäsen 2009–2011
Mitä seurakunta minulle merkitsee ja mitä asioita erityisesti haluaisin edistää luottamustehtävissä.
Seurakunta merkitsee minulle pysyvyyttä. Olen alun perin kotoisin Tampereelta ja päätynyt Porvoon sekä Lahden kautta lopulta töiden vuoksi Helsinkiin. Seurakunta on ollut minulle se paikka, joka on tehnyt kodin aina uudelle paikkakunnalle. Lauttasaaren seurakunta on osoittautunut erittäin avoimeksi ja lämminhenkiseksi paikaksi ja toivoisin muiden saavan samanlaisen vastaanoton kuin itse olen saanut.
Seurakunta on tullut minulle tärkeäksi paikaksi heti oman rippikouluni jälkeen ja osallistuin aktiivisesti isostoimintaa sekä lasten kerhojen ohjaamiseen. Lahdessa asuessa osallistuin diakonityön auttamiseen.
Seurakunta tekee tärkeää työtä yhteiskunnassamme. On tärkeää, että seurakunta uskaltaa ottaa kantaa myös vaikeisiin ja haastaviin aiheisiin. Sydäntäni lähellä ovat vähävaraiset lapsiperheet sekä yksinäiset vanhukset. Mielestäni seurakunnan on tehtävä enemmän töitä, jotta syrjäytymisen kierre saataisiin aikaisemmin katkaistua. Seurakunnat ovat monille se viimeinen paikka, josta saa apua.<
Työn kautta minulla on vahva talousosaaminen ja uskon siitä olevan hyötyä, kun seurakunnan taloudesta pidetään hyvää huolta. Voimme tarjota enemmän ja useammalle, kun resurssit ovat kunnossa.
Haluan olla tekemässä työtä oman kotiseurakuntani ja koko kirkon hyväksi, jotta ihan jokainen voi kokea olevansa kirkossa tervetullut, arvostettu ja hyväksytty omana itsenään. Haluan antaa seurakunnalle tilaa paikallisena toimijana ja vahvistaa seurakuntalaisten äänen kuulumisen toiminnassa.
Sähköpostiosoite:
niina.puikkonen(at)kokoomusnaiset.fi
Miten äänestän?